Immateriaalioikeudet eri yhteistyömalleissa

Kun kehitetään jotain ihan uutta, on tärkeää sopia immateriaalioikeuksista: kenelle ne kuuluvat, ja miten yritys saa niihin käyttö- ja omistusoikeuden.

IPR-oikeudet räätälöidyissä tutkimuspalveluissa

Räätälöidyn tutkimushankkeen yritys rahoittaa kokonaisuudessaan. Voit saada hankkeeseen tukea esimerkiksi Business Finlandilta tai EU:lta. 

 

Hankkeessa syntyneiden tulosten IPR-oikeudet kuuluvat yrityksellesi. Huomioi kuitenkin, että hankkeessa syntyneistä keksinnöistä pitää maksaa erillinen korvaus keksijöille.  

IPR-oikeudet yhteisrahoitteisessa tutkimusyhteistyössä

Yhteisrahoitteisessa tutkimusyhteistyössä on mukana yliopistoja, tutkimuslaitoksia ja yrityksiä, jotka yhdessä rahoittavat osan hankkeen kustannuksista. Suurin osa rahoituksesta tulee esimerkiksi Business Finlandilta tai EU:lta. 

Perusperiaatteena näissä hankkeissa on se, että IPR-oikeudet kuuluvat sinne organisaatiolle, jonka työntekijä on ne tehnyt. Jos työntekijöitä on useammasta organisaatiosta, kyseiset organisaatiot omistavat IPR-oikeudet yhdessä. 

Yhteisrahoitteisissa hankkeissa mukana olevat yritykset saavat ensisijaisen neuvotteluoikeuden tulosten käyttö- tai omistusoikeuden lunastamiseksi omaan liiketoimintaansa.                                                                                                     

Ota yhteyttä!

IPR-asioihin liittyvissä kysymyksissä ota yhteyttä asiantuntijoihimme:

Maarit Jokela, Innovaatioasiamies, maarit.jokela(at)oulu.fi, +358294488066

Pekka Räsänen, Innovaatioasiamies, pekka.rasanen(at)oulu.fi, +358294488058