Saavutettavuus opinnoissa

Saavutettavuudella tarkoitetaan fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen ympäristön järjestämistä ja toteuttamista niin, että jokainen voi ominaisuuksistaan riippumatta toimia yhdenvertaisesti muiden kanssa.

Yleistä

Saavutettavuus koskettaa kaikkia opiskelijoita ja koko henkilökuntaa. Erityisen tärkeää se on niille yliopistoyhteisön jäsenille, joilla on jokin vamma, jotka ikääntyvät tai kuuluvat kulttuurisiin tai kielellisiin vähemmistöihin. Saavutettavuustyö perustuu yhdenvertaisuuslakiin.

Saavutettavuustyössä vaikutetaan monipuolisesti opiskelun esteiden poistamiseen. Tilojen käytettävyyden ohella huomiota kiinnitetään ns. näkymättömien esteiden poistamiseen. Näitä ovat mm. erilaiset oppimisen ongelmiin liittyvät erityiskysymykset ja mielenterveyteen liittyvät esteet. Saavutettavaa opiskelua tuetaan opiskelijoiden henkilökohtaisella ohjauksella sekä ohjaushenkilökunnalle suunnatulla koulutuksella.

Yliopiston tilojen esteettömyys

Oulun yliopiston Linnanmaan kampusalue on yleisen liikkumisen kannalta hyvin toimiva. Esteettömyyteen on kiinnitetty huomioita lisäksi erilaisin järjestelyin (ks. kampuskartat):

  • Kaikkien yliopiston toimipisteiden pysäköintipaikoilla on merkityt inva-paikat.
  • Kolmen pääoven kautta (sisäänkäynnit P, R ja C5) esteetön kulku yliopiston tiloihin.
  • Yliopistolla on vierailijoita varten lainattava pyörätuoli, jota voi tarvittaessa tiedustella vahtimestareilta.
  • Suuret luentosalit on varustettu induktiosilmukalla.
  • Yliopistolla on useita inva-WC:tä.
  • Liikkumista helpottavia hissejä on useita eri puolilla yliopistoa.

Saavuttavien PDF-tiedostojen luonti

PDF- tiedostot tehdään saavutettaviksi, jotta esimerkiksi liikuntaesteiset, näkövammaiset tai kuulovammaiset pystyvät käyttämään PDF- dokumentteja näytönlukuohjelmilla, pistekirjoitustulostimilla tai ilman niitä.  Saavutettavuustoiminnot myös tekevät dokumentista helppokäyttöisemmän ja helpommin luettavan esimerkiksi tietokoneella tai mobiililaitteilla. Lue lisää.

Lisätietoja tietohallinnosta: neuvonta(at)oulu.fi.

Opintojen etenemisen tukeminen ja erilainen oppiminen

Opiskeluun ja opintojen etenemiseen liittyvissä erityiskysymyksissä opiskelijat voivat ottaa yhteyttä tutkinto-ohjelmissa tarjolla oleviin ohjauspalveluihin tai yliopistotason ohjauspalveluihin:

  • Opintojen ohjauksesta vastaavat tutkinto-ohjelmittain tehtävään nimetyt koulutussuunnittelijat, omaopettajat, pienryhmäohjaajat sekä opinnäytetöiden (kandi, diplomityö tai gradu) ohjaajat.
  • Yliopistotasolla opintojen etenemistä tukevia ohjauspalveluja tarjotaan opiskelu- ja uraohjauksen sekä opintopsykologin ohjauspalveluiden kautta kaikille opiskelijoille. Ohjaajat tukevat ja ohjaavat opiskelijoita erilaisissa opiskelun solmukohdissa.
  • Opiskelijoiden mielenterveystyöstä vastaa ensisijaisesti YTHS:n mielenterveyspalvelut.

Yksilökohtaiset järjestelyt valintakokeissa

Valintakokeiden yksilöllisiin järjestelyihin liittyen hakija voi olla yhteydessä hakukohdeyliopistojensa tiedekunnan johtavaan koulutusasiantuntijaan. Yhteyttä on hyvä ottaa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, jotta mahdolliset järjestelyt voidaan organisoida. Tyypillisiä järjestelyjä ovat mm. lisäajan tai rauhallisen työskentelytilan järjestäminen valintakoetilanteessa. Järjestelyt ovat tapauskohtaisia ja sovitaan yksilöllisesti. 

Hakemus valintakokeen yksilöllisiä järjestelyjä varten

Yksilölliset opintojärjestelyt opintojen aikana

Opiskelija voi tietyin perustein hakea yksilöllisiä opintojärjestelyjä opintojensa suorittamiseen ja arviointiin. Perusteita voivat olla mm. kuulo- näkö- tai muu aistivamma, luki- tai paniikkihäiriö tai ADHD.

Remote video URL

Saavutettavuus ja kansainvälinen opiskelijavaihto

Tarkistuslista vaihtoon lähteville opiskelijoille ja korkeakouluille

Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO on yhteistyössä Esteetön opiskelu korkea-asteen oppilaitoksissa (ESOK)- verkoston kanssa koonnut tämän tarkistuslistan korkeakoulujen kansainvälisten asioiden parissa työskenteleville, saavutettavuus- ja vammaisasioita hoitaville sekä yksilöllistä tukea ja -opintojärjestelyjä tarvitseville opiskelijoille.

Vaihtoon lähtevä opiskelija voi tarvita yksilöllistä tukea ja opintojärjestelyjä vamman, sairauden tai esimerkiksi oppimisvaikeuden takia. Yksilöllisten järjestelyjen tarkoituksena on tukea vaihtoon lähtijän opiskelua ja arjen sujumista: asumista, liikkumista, vapaa-ajan osallistumismahdollisuuksia, terveyttä ja hyvinvointia. Tuen tarve ja laatu vaihtelevat yksilöllisesti, samoin myös ratkaisut. Tuen selvittäminen ja järjestäminen kannattaa aloittaa hyvissä ajoin. Vaihtoon lähtevä opiskelija on avainasemassa oman tarpeensa esille tuomisessa koskien saavutettavuutta ja sitä koskevia järjestelyitä.