Oppilaitosyhteistyö toisen asteen ja peruskoulun opettajille

Oulun yliopisto tarjoaa monipuolisesti yhteistyömahdollisuuksia oppilaitoksille peruskoulusta lukioon ja ammatillisiin oppilaitoksiin. Tarjoamme yhteistyömahdollisuuksia sekä opinto-ohjaajille että aineenopettajille oman työnsä tueksi.
Image

Monipuolista yhteistyötä

Toisen asteen ja peruskoulun aineenopettajat voivat monipuolistaa opetustaan esimerkiksi kutsumalla yliopiston tutkijoita virtuaalivierailulle tai tuomalla oppilaat pelaamaan Seppo-oppimispelejä yliopiston puutarhalle. 

Opettajille järjestämme myös koulutusta ja verkostoitumismahdollisuuksia. 

Pandemia-aikana on mahdollisuus tutustua yliopistoomme, koulutusaloihimme ja tutkijoidemme työhön etäyhteydellä. Rajoitusten salliessa voit myös tuoda ryhmäsi tutustumaan kampuksiimme paikan päälle.

Tietoa opinto-ohjaukseen

Olemme koonneet opinto-ohjaajille hyödyllistä tietoa hakemisesta Oulun yliopistoon sekä Oulun yliopiston opiskelijavalinnasta. Tietoa opinto-ohjaajalle -sivulta löydät myös kattavan materiaalipankin ohjaukset tueksi. Oppilaitosyhteistyön uutiskirjeen tilaamalla saat tietoa Oulun yliopiston hakijoille suunnatuista tapahtumista ja sisällöistä, opiskelijavalinnoista ja tavoista tutustua yliopistoon. Uutiskirjeen tilaaminen onnistuu tämän sivun alaosassa olevasta linkistä. 

Vierailut ja työpajat opettajille

Opettajien kampuskahvit

Järjestämme myös opettajille vuosittain mahdollisuuden tulla tutustumaan kampuksiimme ja tarjoamiimme yhteistyömahdollisuuksiin. Vierailuilla pääset keskustelemaan ja jakamaan yhteistyöhön liittyviä ajatuksia vaihtelevasti eri alojen opettajien ja tutkijoiden kanssa.

Opettajille suunnatusta uutiskirjeestä saat tiedon uusimmista työpajoista ja tapahtumista. 

 

Yhteisvoimin yhteistyöhön

Yhteisvoimin yhteistyöhön toiminnan tavoitteena on
- lisätä korkeakouluyhteistyötä eri oppiaineissa 
- kehittää yliopiston ja toisen asteen opettajien välistä yhteistyötä 

Opettajille suunnatusta uutiskirjeestä saat tiedon uusimmista työpajoista ja tapahtumista. 

Tervetuloa mukaan toimintaan!

 

Tutkimusta ja alaesittelyjä

Voit rikastuttaa opetustasi tai tutustua Oulun yliopiston tutkimukseen ja koulutukseen itse hyödyntämällä videoitamme ja pod castejamme.

Ota yhteyttä

Oppilaitosyhteistyön suunnittelutiimin tavoitat laittamalla viestiä: kouluyhteistyo(at)oulu.fi

Tilaamalla oppilaitosyhteistyön uutiskirjeen pysyt ajan tasalla muun muassa tapahtumista, koulutuksista sekä hakijoille suunnatusta informaatiosta. Voit tilata opettajille, opinto-ohjaajille tai rehtoreille kohdennetun uutiskirjeen. Jokaiselle kohderyhmälle lähetetään oma uutiskirje muutaman kerran vuodessa.