Anna Terho tutkii väitöskirjassaan pakastetuista alkioista alkunsa saaneiden lasten terveyttä

Lapsettomuuteen on kehitetty hoitomuotoja jo neljänkymmenen vuoden ajan, mutta eri vaihtoehtojen pitkäaikaisista vaikutuksista lasten terveyteen tiedetään vähän. Anna Terho tutkii väitöskirjassaan pakastetuista alkioista alkunsa saaneiden lasten terveyttä. Hän sai 8 000 euron apurahan väitöskirjatutkimukseensa Päivikki ja Sakari Sohlbergin säätiöltä.

Yhteinen lapsi on monen pariskunnan suuri haave ja lapsettomuus kipeä ja vaiettu aihe. Jos raskaaksi tuleminen ei onnistu 12 kuukauden yrittämisestä huolimatta, voi nais-miesparin sanoa kärsivän lapsettomuudesta ja pariskunta hakeutua tutkimuksiin julkiselle puolelle, kertoo väitöskirjatutkija Anna Terho. Päivisin gynekologisen kirurgian erikoislääkärinä työskentelevä Terho tekee työn ohella väitöskirjaa keinotekoisesti alkunsa saaneiden lasten terveydestä.

Noin 20–30 % lapsettomuustapauksista selittävä syy löytyy miehestä: siittiöitä on joko liian vähän tai ei ollenkaan tai ne eivät jaksa uida tarpeeksi tarmokkaasti. Hieman useammin ongelma paikantuu naiseen: taustalla voi olla esimerkiksi klamydian seurauksena tukkeutuneet munatorvet, hormonaaliset häiriöt tai endometrioosi. Joissakin tapauksissa molempien lisääntymiskykyyn liittyy ongelmia.

“10–20 % tapauksista ei löydy mitään syytä ja sukusolut eivät vain jostain syystä kommunikoi keskenään”, Terho sanoo.

Jos kevyemmät keinot raskauden alkamiseksi eivät toimi, jää vaihtoehdoksi keinoalkuinen hedelmöitys. Siinä naiselta kerätään hormonaalisesti aikaansaadun ”superovulaation” jälkeen useita munasoluja, jotka hedelmöitetään miehen siittiöillä. Saatu alkio siirretään naisen kohtuun kasvamaan.

Pakastaminen mahdollistaa yhden alkion politiikan

Yhdeksänkymmentäluvun puolivälissä keinoalkuisesta hedelmöityksestä syntyi paljon kaksosia. Monikkoraskauksien suuri lukumäärä johtui siitä, että keinohedelmöityksessä kohtuun oli tapana siirtää kaksi tai jopa neljä alkiota kerralla.

“Suomessa kuitenkin ensimmäisten joukossa ajateltiin, että monisikiöraskauteen liittyvä ennenaikainen synnytyksen ja lasten pienipainoisuuden riski ei ole perheen edun mukaista”, Terho sanoo.

Terhon mukaan Suomessa alettiin toteuttaa niin kutsuttua yhden alkion politiikkaa vuosituhannen vaihteesta alkaen. Se on ollut tehokasta – siinä missä viime vuosina vain reilu 40 % muualla Euroopassa tehdyistä alkionsiirroista on ollut yhden alkion siirtoja, on vastaava luku suomessa yli 95 %. Tämä on mahdollista, koska alkioita voidaan nykyään pakastaa, eikä niitä siten tarvitse käyttää kaikkia kerralla.

Samalla keinoalkuisten monisikiöraskauksien osuus on laskenut alle 2 %:iin. Vuonna 2017 Suomessa 879 lasta sai alkunsa pakastetun alkion siirrosta. Kiinnostus alkion pakastukseen on nousussa maailmanlaajuisesti, koska sillä on muitakin hyötyjä kuin monisikiöraskauksien välttäminen: pakastaminen mahdollistaa hoidot luovutetuilla sukusoluilla ja fertiliteetin säilyttämisen esimerkiksi syöpähoitojen yhteydessä.

Pakastetusta alkiosta alkunsa saaneet lapset syntyvät usein painavampina

Aiemmista tutkimuksista tiedetään, että pakastetusta alkiosta alkunsa saaneet lapset syntyvät keskimääräistä painavampina verrattuna tuorealkionsiirrosta syntyneisiin tai perinteisin menetelmin alkunsa saaneisiin lapsiin. Terho on tutkinut väitöskirjassaan, milloin kasvuero pääsee syntymään. Isosta pohjoismaisesta rekisteriaineistosta selvisi, että sikiöaikainen kasvuero kiihtyy raskauden viimeisen kolmanneksen aikana.

Terhon mukaan ei kuitenkaan tiedetä, miksi näin tarkalleen ottaen tapahtuu: siihen saattaa vaikuttaa pakastamisen ja sulattamisen prosessi, alkion säilyttämiseen käytettävän viljelyliuoksen ominaisuudet, epigenetiikka tai se, että vahvimmat alkiot valikoituvat hedelmöitettäviksi.

Terho on tutkinut väitöskirjassaan myös sitä, miten pakastetusta alkiosta alkunsa saaneiden lasten terveys kehittyy pitkällä tähtäimellä. Toistaiseksi on selvinnyt, ettei viiden vuoden ikään mennessä löytynyt merkittäviä kasvueroja verrattuna tuorealkionsiirrosta ja perinteisin menetelmin alkaneista raskauksista syntyneisiin lapsiin.

Väitöskirjan viimeisessä osassa Terho pyrkii selvittämään, sairastavatko pakastetusta alkiosta alkunsa saaneet lapset nuoruusaikuisuudessa (15–25-v) enemmän verrattuna tuorealkionsiirto- ja spontaanialkuisiin lapsiin.

“Aiemmista tutkimuksista karttunut tieto on suurimmaksi osaksi rohkaisevaa. Heidän terveytensä on pääosin verrattavissa kotikonstein alkunsa saaneisiin lasten terveyteen. On kuitenkin yksityiskohtia, jotka ovat hämärän peitossa esimerkiksi liittyen sydän- ja verisuonitauteihin. Korkeampaan syntymäpainoon on joissakin tutkimuksissa liitetty ylipainon, insuliiniresistenssin ja kohonneen verenpaineen riski myöhemmin elämässä.”

Pidemmän tähtäimen vaikutuksia terveydelle on toistaiseksi vaikea tutkia, sillä riittävän vanhoja tutkittavia on yksinkertaisesti vähän – maailman ensimmäinen pakastetusta alkiosta alkunsa saanut lapsi lähentelee vasta neljääkymmentä ja sydän- ja verisuonitaudit puhkeavat vasta myöhemmin.

“Tutkimusta pitäisi tehdä aktiivisesti. Jos pakastetusta alkiosta alkunsa saaneen lapsen riski sairastua myöhemmin elämässä onkin muita suurempi, tulisi perheitä neuvoa jo varhaisessa vaiheessa elintapojen suhteen”, Terho sanoo.

Lähde: Päivikki ja Sakari Sohlbergin säätiö
Lue lisää apurahamyönnöistä: Päivikki ja Sakari Sohlbergin säätiön tiedote

Viimeksi päivitetty: 14.1.2022