Tutkimusryhmä löysi uuden mekanismin, joka säätelee verenpainetta

Oulun yliopiston sisätautien tutkimusryhmä on löytänyt aiemmin tuntemattoman verenpaineen säätelyjärjestelmän. Löydös liittyy erityisesti ylipainon ja lihavuuden aiheuttamaan korkeaan verenpaineeseen, ja se tulee avaamaan täysin uusia ovia verenpainetutkimuksen alalla.

Tutkimuksen kohteena oli solujen kemiallista ympäristöä aistiva tumareseptori, pregnaani X -reseptori (PXR), joka on keskeinen maksan lääkeaineenvaihdunnan säätelijä.

Vasta julkaistussa artikkelissaan tutkijat osoittavat, miten PXR aktivoituessaan nostaa verenpainetta sekä ihmisillä että rotilla. PXR-aktivaation säätelemänä maksassa tuotetaan 4beta-hydroksikolesterolia (4bHC), ja sen nouseva pitoisuus puolestaan linkittyy matalampaan verenpaineeseen.

”Kyseessä on siis vaikutusketju, jossa veren 4bHC näyttää toimivan PXR-aktivaation vastavaikuttajana”, päätutkijana toiminut sisätautiopin professori Janne Hukkanen kertoo.

Tutkimuksessa havaittiin, että niillä terveillä henkilöillä, joilla verenpaine oli matalin, 4bHC-tasot olivat korkeimmat. Lisäksi todettiin, että ylipainoisilla ja etenkin lihavilla 4bHC-tasot olivat huomattavan paljon matalammat kuin normaalipainoisilla. Tulos voi ainakin osittain selittää lihavilla yleisen kohonneen verenpaineen.

”Vaikka on tiedetty, että ylipainoisilla ja lihavilla on verenpainetautia enemmän kuin normaalipainoisella väestöllä, ei taustalla olevaa mekanismia ole tähän mennessä pystytty kattavasti selvittämään. Nyt tekemämme löydös lisää ymmärrystä ylipainon ja lihavuuden aiheuttamasta verenpaineen noususta”, Hukkanen sanoo.

Verenpainetauti lisää riskiä monille sydän- ja verisuonitapahtumille, kuten aivoverenkiertohäiriöille ja sydäninfarkteille. Kohonnut verenpaine on siten maailmanlaajuisesti merkittävin terveitä elinvuosia vähentävä riskitekijä.

Uuden verenpaineen säätelyjärjestelmän löytyminen voi mahdollistaa myös täysin uudella tavalla vaikuttavien verenpainelääkkeiden kehittämisen. ”Esimerkiksi ylipainoisille ja lihaville voitaisiin tarjota tehokkaampia lääkkeitä ja kohdennetumpaa hoitoa”, Hukkanen visioi.

PXR on ollut aktiivisen tutkimuksen kohteena viime vuosina. Aiemmin tutkimusryhmä osoitti, että PXR-reseptorin aktivoituminen nostaa haitallisen LDL-kolesterolin määrää ihmisellä.

Monet lääkkeet, ravinnon ainesosat ja ympäristön kemikaalit aktivoivat PXR-reseptoria. Reseptoria aktivoivia kemikaaleja löytyy esimerkiksi torjunta-aineista, palonestoaineista, muovin lisäaineista ja ympäristön saasteista.

”Tutkimuksemme tuo vahvaa näyttöä siitä, että myös ympäristömme kemiallisella koostumuksella voi olla oma osansa verenpaineen kohoamisessa”, Hukkanen lisää.

Tutkimus on tehty Oulun yliopiston sisätautien ja farmakologian tutkijoiden, Admescope Ltd:n ja Itä-Suomen yliopiston yhteistyönä.

Tutkimusta ovat rahoittaneet Sydäntutkimussäätiö, Suomen Lääketieteen säätiö ja Pohjois-Suomen terveydenhuollon tukisäätiö.

Tutkimusjulkaisu: Roosa Rahunen, Outi Kummu, Vesa Koivukangas, Heidi Hautajärvi, Jukka Hakkola, Jaana Rysä and Janne Hukkanen. Pregnane X Receptor‒4β‐Hydroxycholesterol Axis in the Regulation of Overweight‐ and Obesity‐Induced Hypertension. Journal of the American Heart Association. 2022;0:e023492. https://doi.org/10.1161/JAHA.121.023492

 

Viimeksi päivitetty: 2.3.2022