Askeltaen sanojen ja maailmojen välillä. Autoetnografisesti tutkimassa "outoja dialogeja" modernissa yliopistossa

Väitöstilaisuuden tiedot

Väitöstilaisuuden päivämäärä ja aika

Väitöstilaisuuden paikka

Linnanmaa, L10

Väitöksen aihe

Askeltaen sanojen ja maailmojen välillä. Autoetnografisesti tutkimassa "outoja dialogeja" modernissa yliopistossa

Väittelijä

Kasvatustieteen maisteri Magda Karjalainen

Tiedekunta ja yksikkö

Oulun yliopiston tutkijakoulu, Kasvatustieteiden tiedekunta, Kasvatuksen arvot, aatteet ja yhteiskunnalliset kontekstit

Oppiaine

Kasvatustiede

Vastaväittäjä

Tohtori Jessica Moriarty, Brightonin yliopisto

Kustos

Professori Elina Lehtomäki, Oulun yliopisto

Vieraile väitöstilaisuudessa

Lisää tapahtuma kalenteriin

Autoetnografinen kirjoittaminen kutsuna "outoihin dialogeihin" korkeakouluissa kriisien ja epävarmuuden aikoina

Dialogin keskeisestä roolista opetusvälineenä oikeudenmukaisten yhteiskuntien rakentamisessa, konfliktien ehkäisyssä ja maailman kiireellisimpien ongelmien ratkaisemisessa vallitsee yksimielisyys. Se yleensä ymmärretään kommunikatiiviseksi prosessiksi, joka ihannetilanteessa johtaa jonkinlaiseen keskinäiseen ymmärrykseen. Tarvitsemme vain riittävästi tietoa ja tietoisuutta viestintään vaikuttavista kulttuurisista ja kielellisistä tekijöistä. Entä mitä tapahtuu, jos kyseenalaistamme tämän näkemyksen dialogista ja sen oletuksista? Mitä tapahtuu, jos pohdimme, onko ylipäänsä mahdollista tai toivottavaa ymmärtää ja tuntea toista? Mitä tapahtuu, kun emme ajattele dialogia monimuotoisuuden hallinnan oppimisvälineenä vaan kohtaamismuotona, jolla ei ole muuta tavoitetta kuin kohtaaminen itse? Mitä voisi tapahtua kasvatuskäytännöillemme, jos muuttaisimme mielikeskeisen pakkomielteemme kuvailemisesta ja analysoimisesta kohti kokonaisvaltaista kuuntelemista ja maailman kanssa olemista? Mitä tapahtuisi tutkimuskäytännöillemme ja kirjoittamiselle, kun antaisimme keholle, mielelle ja hengelle tasavertaisen äänen?

Tämä tutkimus käsittelee näitä kysymyksiä kirjoittajan omien ammatillisten ja henkilökohtaisten kokemusten kautta kansainvälisenä opiskelijana, opettajana ja tutkijana suomalaisessa yliopistossa. Se käyttää autoetnografista lähestymistapaa tutkimukseen ja kirjoittamiseen. Tarkoituksena on tutkia kriittisesti nykyaikaista korkeakoulutusta muovaavien suhteiden luonnetta, mukaan lukien kirjoittajan suhdetta itseensä. Tekijän keho-mieli-hengen kokemukset ovat tällä tutkimusmatkalla keskeisessä roolissa sekä muokkaavat tutkimusta prosessina ja tuotteena.

Väitöskirja on paitsi tarina dialogi-kohtaamisista, joihin kirjoittaja itse osallistuu, myös kutsu tällaisiin dialogi-kohtaamisiin. Väitöskirja venyttää tavanomaisen, lineaarisen tutkimustekstin rajoja. Se kokeilee luovasti erilaisia ilmaisumuotoja ja rakenteita. Se hyödyntää runomuotoa, sisäistä dialogia, lyhyitä tarinoita, koosteita oppilaiden äänistä fiktiivisissä tapaamisissa ja tanssirunovideoita, jotka on tehty yhteistyössä monialaisen taiteilijan Hanna Ojalan kanssa. Väitöskirjan pääosa noudattaa neljän vuodenajan ympärille muotoutuvaa rakennetta. Jokaisella luvulla on oma roolinsa ja painopisteensä, mutta mikään niistä ei voisi olla olemassa ilman muita. Lukija voi seurata kiertoa aloittaen mistä tahansa vuodenajasta. Väitöskirja pyytää lukijaa luopumaan välittömästä merkityshakuisuudesta, tarpeesta tuloksiin ja johtopäätöksiin, jotta sydän, keho ja sielu voisivat vaikuttua. Se pyytää hidastamaan, kuuntelemaan, odottamaan ja katsomaan, mitä (jos mitään) tapahtuu. Se on kutsu kohtaamiseen sen kanssa, mitä on, ei välttämättä sen kanssa, mitä pitäisi olla. Lukija voi seurata kirjoittajaa tanssityöpajoihin, konferenssihuoneisiin, hänen luennoilleen tai hänen vanhaan kotikaupunkiinsa Puolassa. Lukija viedään tuntemattomiin paikkoihin ja häntä pyydetään löytämään oma tiensä. Tämä voi synnyttää epävarmuuden tunnetta.

Väitöskirja on sotkuinen ja monimutkainen, mutta niin on elämäkin. Väitöskirja on performatiivinen, se ei vain kerro vaan myös tekee. Se tarjoaa lukijalle kokemuksen tämän tutkimuksen luo saapumisen, sen läpikäymisen ja siitä ulostulemisen transformatiivisesta prosessista. Autoetnografian mahdollisuudet henkilökohtaiseen ja yhteisölliseen muutokseen ovat yksi lupaavimpia polkuja tutkittavaksi edelleen. Autoetnografian pedagoginen potentiaali piilee sen voimassa muuttaa "itseä" tavoilla, jotka voivat avata aidompia ja välittävämpiä sekä paradoksaalisesti vähemmän itsekeskeisiä tapoja kohdata ja olla maailman kanssa kriisien ja epävarmuuden aikoina.
Viimeksi päivitetty: 7.10.2022