Perämerenkaaren paikallisyhteisöt osana esihistoriallista maailmaa

Väitöstilaisuuden tiedot

Väitöstilaisuuden päivämäärä ja aika

Väitöstilaisuuden paikka

Linnanmaa L10, etäyhteys: https://oulu.zoom.us/j/61255618177

Väitöksen aihe

Perämerenkaaren paikallisyhteisöt osana esihistoriallista maailmaa

Väittelijä

Filosofian maisteri Aki Hakonen

Tiedekunta ja yksikkö

Oulun yliopiston tutkijakoulu, Humanistinen tiedekunta, Arkeologia

Oppiaine

Arkeologia

Vastaväittäjä

Professori Marianne Skandfer, UiT Norjan arktinen yliopisto, Tromssa, Yliopiston museo

Kustos

Professori Vesa-Pekka Herva, Oulun yliopisto

Lisää tapahtuma kalenteriin

Uusi arkeologian väitöskirja valottaa Perämeren ainutlaatuista menneisyyttä

Perämerenkaari on poikkeuksellinen arkeologinen rikkaus. Seudulla sijaitsee Pohjoismaiden suurin kivikautinen kalmisto. Muinaisia saaria ja jokisuistoja kansoittavat Pohjois-Euroopan laajimmat neoliittiset kylärauniot. Megaliittiset jätinkirkot kuiskivat selvittämätöntä tarinaa.

Väitöskirjatutkimuksessa pyritään ymmärtämään seudun monituhatvuotista esihistoriaa osana Pohjois-Euroopan menneisyyttä. Tutkimuksessa koostetaan ensimmäistä kertaa Keski-Fennoskandian esihistorian kokonaiskuva kuuden vuosituhannen ajalta. Kokonaiskuvan selvittyä huomio tarkennetaan askel kerrallaan lähemmäs Perämeren paikallisyhteisöjä.

Seutu jakautui kivikautisen muuttoaallon myötä kahteen kulttuuripiiriin, joilla oli eriävät elämänkatsomukset. Pohjoisia seutuja kuvastaa metsästäjä-keräilijämaailmankuvan omaleimaisuus, joka on edelleen läsnä nykyajan saamelaisuudessa. Kontrastina on alueelle myöhemmin kivikaudella saapunut eteläisempi kulttuuri, jonka perustuksille pohjoismaiset kansallisvaltiot ovat rakennettu.

Jälkimmäisessä kulttuurissa on havaittavissa piirteitä tuotannon ihanteesta jo kaukana esihistoriassa. Kahden kulttuurin välisiä ristiriitoja kuitenkin lievensi yhtäläisen monimuotoinen suhtautuminen elämään ja kuolemaan sekä kuolleisiin. Modernilla skandinaavisella kuolemankulttuurilla olisikin paljon opittavaa esihistoriallisista käytänteistä.

Näkökulmaa vaihtamalla havaitaan paikallisyhteisöjen välisten erojen olleen merkittäviä läpi menneisyyden. Yhteisöt saattoivat jopa aktiivisesti erottautua naapureistaan päättämällä omaksua poikkeavia esineitä ja asumuksia, jotka eivät aina olleet käytännöllisimpiä. Merkittävimmät erot vaikuttavat kehittyneen suurten jokialueiden välille. Koska erityisesti rannikon yhteisöt olivat riippuvaisia seudun joista, on virrat voitu ymmärtää suojeleviksi henkiolennoiksi, jotka omalta osaltaan muokkasivat niiden äärelle asettuneita yhteisöjä.

Tutkimuksen laajempi tavoite on viedä esihistoriallisen arkeologian teoreettista näkökulmaa abstraktilta yhteiskuntatasolta lähemmäs paikallisyhteisöjä. Kantavana väittämänä on esihistoriallisen maailman rakentuminen juuri näistä paikallisen tason yhteisöistä, tapahtumista ja vuorovaikutuksista, aivan kuten omassa elämässämmekin. Paikallisten erojen monimuotoinen tunnistaminen asettaa entistä kyseenalaisemmaksi yhteiskunnan käsitteen heijastamisen kauas esihistoriaan.
Viimeksi päivitetty: 18.5.2021